League of Legends – paikat ja taustatarina

League of Legends on Riot Gamesin käsialaa oleva, jättimäisen suosion saavuttanut, ilmaiseksi ladattava moninpeli. Se on saatavilla Windows-käyttöjärjestelmän lisäksi myös Macille ja peli nauttii suurta suosiota myös kilpapelaamisen areenoilla. Vaikka LoL on ilmainen, voi pelissä ostaa oikealla rahalla esimerkiksi parempia hahmoja ja varusteita. League of Legends onkin yksi suosituimmista niin kutsuttuihin mikromaksuihin perustuvista peleistä.

League of Legends on moninpeli, jossa pelaajien muodostavat pelimuodosta riippuen yleensä joko neljästä tai viidestä pelaajasta koostuvat joukkueet, jotka kamppailevat toisia tiimejä vastaan pelin eri pelimuodoissa. Pelaaminen tapahtuu peliareenoilla ja tapahtumia seurataan kolmannen persoonan kuvakulmasta. Sen tyyli ja graafinen ilme pohjautuvat hieman huippusuosittuun Warcraft-pelisarjaan, joka myös sisältää eri kyvyillä varustettuja fantasiahahmoja.

Pelissä oli alun perin yhteensä neljä eri pääkarttaa, joista suosituin ja eniten pelattu on Summoner’s Rift. Nykyisin karttoja on kuitenkin vain kolme, sillä Crystal Scar -kartan kehittämistä ei jatkettu enää vuoden 2016 jälkeen. Kartat eroavat toisistaan monilla tavoin esimerkiksi joukkueiden koon ja pelin tavoitteiden perusteella. Osa kartoista on suoraviivaisempia ja niissä tapahtuvat pelit ovat täten nopeatempoisempia, esimerkiksi Howling Abyss -kartassa pelaajat eivät voi enää palata tukikohtaansa sieltä poistumisen jälkeen, mikä muuttaa paljon pelin luonnetta.

Pelihahmot

League of Legends -pelihahmot eli championit ovat pelattavia hahmoja, jotka eroavat toisistaan ulkonäön lisäksi myös kykyjensä perusteella. Pelin yli sata hahmoa voidaan jaotella kategorioihin sen päätaidon perusteella. Niitä ovat esimerkiksi salamurhaaja, taisteluvelho, tarkka-ampuja, juggernautti ja lumooja. Eri hahmot sopivat eri pelityyleihin, esimerkiksi suoraviivaisen taistelun ystävän kannattaa velhon sijaan valita lähitaisteluun erikoistunut juggernaut ja taistelujen laidoilla viihtyvälle käyttäjälle sopii hyvin jousipyssyllä varustettu tarkka-ampuja.

Kaikilla pelin hahmoilla on joukko attribuutteja, jotka määrittävät esimerkiksi sen, kuinka paljon vahinkoa hahmo kestää ja kuinka nopeasti se toipuu vahingoista, mikä on hahmon hyökkäyksien maksimietäisyys, kuinka paljon vahinkoa hahmon hyökkäys tekee ja kuinka nopeasti se liikkuu.

Jokainen hahmo on siis roolipeleistä tuttuun tapaan ominaisuuksiltaan erilainen ja kun peliä pelaa, kehittyy se entistä vahvemmaksi nousten ylöspäin hahmon kehitystä mittaavilla tasoilla. Jos pelaaja haluaa todella haastaa itsensä League of Legendsin ranked-peleissä, tulee pelihahmon olla vähintään tasolla 30. Hahmoa voi kehittää myös tietokonetta vastaan pelattavissa co-op -peleissä.

Summoner’s Rift

Pelin klassisessa sekä eniten pelatussa hyökkäys- ja puolustuskartassa, Summoner’s Riftissa, pelikartta on jaettu kolmeen eri alueeseen. Sen tavoitteena on tuhota vastustajan tukikohdassa sijaitseva suojattu rakennus, Nexus, jonka tuhoamalla peli päättyy. Kierroksen voi myös hävitä luovuttamalla. LoL-pelissä on ihmispelaajien lisäksi myös tietokoneen ohjaamia vihollisia ja peliä pelataan neljän pelaajan joukkueissa.

Pelaajien ohjaamat pelihahmot syntyvät aina tukikohtiin, joissa käyttäjillä on myös mahdollisuus käydä kauppaa ja ostaa uusia varusteita. Varusteita ostetaan käyttämällä kultaa, jota jokainen käyttäjä saa pelin aloittaessaan 500 kolikon arvosta.

Pelaaja saa lisää kultaa tietokoneen ohjastamia vihollisia ja ihmispelaajia surmaamalla sekä tykkitorneja tuhoamalla. Tämän lisäksi he ansaitsevat jokaisesta pelikierroksesta pisteitä, joita käyttämällä he voivat parannella pelihahmojaan eri tavoin tehden niistä esimerkiksi entistä voimakkaampia. Pelissä on mahdollista ostaa uusia hahmoja ja varusteita myös oikeaa rahaa käyttäen. Mitä tulee rahan käyttämiseen, peliä on kritisoitu paljon siitä, että korkeimmille tasoille pääseminen ilman oikean rahan sijoittamista on äärimmäisen vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Howling Abyss

Howling Abyss on pelin suosituimpaan Summoner’s Rift -karttaan verrattuna huomattavasti nopeatempoisempi ja enemmän toimintaan keskittyvä kartta. Howling Abyss -kartta on pelkistetympi, mikä pakottaa pelaajat kohtaamaan toisensa nopeammin eikä käyttäjillä ole myöskään mahdollisuutta enää palata omaan tukikohtaansa sieltä kerran poistuttuaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että varusteita ei voi enää ostaa tukikohdasta lähtemisen jälkeen ja myös sen kaupan valikoima on rajoitetumpi.

Rajoitukset tekevät pelistä suoraviivaisemman ja jättävät vähemmän varaa taktikointiin pelin pääpainon siirtyessä enemmän taistelun suuntaan. Sen tavoitteena ei ole toisen joukkueen tukikohdan tuhoaminen, sen sijaan pelaajat kohtaavat kentän keskellä ja tavoitteena on yksinkertaisesti vastapuolen tuhoaminen.

Pelin aloittaessa pelaajilla on käytössä suurempi määrä kultaa yhteensä 1400 kolikon edestä. Howling Abyss sopii käyttäjille, jotka kaipaavat sen klassiseen versioon verrattuna nopeampaa tempoa ja suoraviivaisempaa lähestymistapaa taktisemman pelin sijaan. Howling Abyss ei välttämättä ole se paras vaihtoehto aloittelevalle pelaajalle nopeatempoisuutensa takia ja pelikokemuksen kerryttäminen kannattaakin aloittaa pelin klassisesta muodosta tai esimerkiksi co-op -pelistä.

Twisted Treeline

Twisted Treeline -kentässä kaksi kolmesta pelaajasta koostuvaa joukkuetta kamppailevat tuhotakseen toisen joukkueen Nexus-tukikohdan samaan tapaan kuin suosituimmassa Summoner’s Rift -kartassa. Se on käytännössä kuin pienempi versio Summoner’s Riftista. Yksi karttojen eroista on Twister Treeline -maailmasta löytyvät alttarit. Jos toinen joukkueista onnistuu valtaamaan alttarit, saavat joukkueen pelaajat käyttöönsä joukon peliä helpottavia etuja.

Pelkistetympi kartta pienemmin joukkuein tekee Twisted Treeline -pohjasta suoraviivaisemman ja nopeatempoisemman pelin suosituimpaan karttaan verrattuna.